Je t'aime, Finlande!

Suomi, voi Suomi. Niin rakas kotimaa. Itsenäisyyspäivän tienoilla piti tehdä jonkunlainen kirjoitus, mutta se oli ja meni kiireisenä. Teen sen siis nyt. Ei itsenäisyyspäivä mulle ennen mitään erikoista ole merkannut, linnanjuhlia ollaan kateltu äidin kanssa ja arvosteltu kaikkia rumia mekkoja siellä, koulusta sai vapaapäivän ja ikkunalla paloi kaksi sinivalkoista kynttilää. Tuntematonta yritin katsoa kerran, nukahdin. Mutta voi että se tuntui hyvältä viime itsenäisyyspäivänä kertoa kaikille, että on mun rakkaan kotimaan 98. vuosi itsenäisenä maana. Voi sitä ylpeyden tunnetta. Ennen tänne lähtöä olin niin varma ja päätökseni tehnyt että Suomi on tylsä tuppukylä pohjoisessa johon en varmana ole jäämässä lukiosta valmistuttuani. Mun piti olla se tyttö, joka ei ikävöi Suomea tippaakaan (perhettä kyllä ja kavereita) vaan päinvastoin kun kerran olen lähtenyt en takaisin haluaisi tulla. Ei tarvittu kuin muutama viikko ja kaikki ajatukset tylsästä tuppukylästä oli kadonnut, muutama kuukausi niin vannoin jo etten astu askeltakaan pois Suomesta kun sinne palaan. Suomi ei todellakaan enää ole se tylsä, kylmä, loskainen maa pohjoisessa johon olen sattunut syntymään. Tää melkein puolivuotinen mitä olen ollut pois Suomesta on avannut mun silmät ja nään koko maan niin erilailla kuin ennen. Suomi on mun koti, johon haluan ja voin aina palata ja jota kohtaan mun arvostus on kasvanut ihan järjettömän paljon. En ole oppinut pelkästään asioita Ranskasta ja ranskalaisesta kulttuurista, vaan varmaan sitäkin enemmän Suomesta.

 

 

 

Mua ihan naurattaa miten ajattelin etten tulisi ikävöimään Suomea, enkä olisi ikinä uskonut miten paljon tulemaan ikävöimään kaikkia niin pieniäkin asioita. Kaikkien asioiden listaamiseen menisi varmaan monta päivää, mutta halusin jotain kertoa tähän.

 

Ehdotonta kärkeä pitää perhe ja kaverit, se että kaikki ymmärtää mua ja tuntee mut.

 

Mulla on ihan kauhea ikävä mun lukiota, Norssia. Pientä lukiota kauniissa rakennuksessa. Sitä että vastuu opiskelusta on mulla itsellään, eikä lukiolaisia kohdella kuin ala-astelaisia, enemmänkin kuin aikuisia. Ikävöin sitä että oikeasti voin opiskella kunnolla, vuoden ajan "ei minkään" tekeminen on puuduttavaa.

 

Ikävöin sitä, että voin vain mennä omaan huoneeseen ja viettää siellä yksin aikaa, eikä tarvitse murehtia oonko nyt huono vaihtari koska haluan olla yksin enkä koko ajan perheen kanssa.

 

Lucaa. Mun ikiomaa maailman ihaninta ja rakkainta koiraa, jonka vierestä heräämistä rakastan enemmän kuin kenenkään muun vierestä. Luca on ainoa jota en pysty ajattelemaan ilman että silmät kostuu joka kerta. Ikävöin mun hännänheiluttajaa, sohvanvaltaajaa, keskellä olohuoneen lattiaa kuorsaavaa "pientä" koiramussukkaani, joka saa varmasti niin paljon hellyyttä kun tuun takasin ettei keneltäkään voi saada enempää ikinä. Sitä suloista ja iloista naamaa ei voita mikään.

 

Lumista talvea. Pakkasta.

 

 

 

En ikinä usko että sanon tän mutta Itä-Helsinkiä, kaikkia tuttuja reittejä ja paikkoja missä oon varttunut.

 

Sitä ettei päivä mene pilalle siitä että hammastahna loppuu. Ylitunteellista minää ei tule ikävä.

 

Mun suomalaista ruokarytmiä ja terveellistä ruokavaliota. Sitä että voin itse vaikuttaa siihen milloin syön ja miten. Tää ainainen juustojen ja leivän mussuttaminen on argh rasittavaa. Ja ettei aina oikeasti tarvitse kolmee ruokalajia, ruokaisa salaatti riittää, kiitos!

 

Niitä tapoja millä Suomessa tehdään kaikkia asioita, ne mihin oon tottunut ja mitkä tuntuu omilta. Yksinkertaisuutta.

 

Sitä että kukaan ei käytä shekkejä, ranskalaiset herätkää tälle vuosituhannelle!

 

Etu-oven käyttämistä ja eteisiä. Täällä tullaan sisään usein autotallista monissa taloissa ja ulkovaatteita säilytetään makuuhuoneissa.

 

Suomenkieltä. Tykkään puhua ranskaa ja se sujuu. Kaipaan silti sitä että voin sanoa ihan mitä tekee mieli ja käyttää ihan mitä sanoja haluan.

 

Sitä ettei tarvitse käyttää aina sisällä joka paikassa ällöttäviä tossuja vaan saa kulkea paljain jaloin tai sukilla.

 

 

 

Vessapaperia julkisissa vessoissa, varsinkin koulussa.

 

Tuplaikkunoita. Sitä että en palele ihan joka sekunti sisällä. Lämmitystä taloissa siis myös.

 

Merta. Aina asunut meren äärellä ja nautin merestä ja sen tuoksusta ja näkemisestä niin paljon.

 

Helsingin keskustaa, mun lemppari kahviloita ja ravintoloita. Espaa ja kauppatoria.

 

Sitä, että urheilullista nuorta ei pidetä outona.

 

Sitä että joka yö ei lukita itteämme talon sisään ikkunoiden ulkopuolella olevilla verhoilla, on ne sitten elektronisia tai ei, tuntuu kuin olisin vankilassa. Haluaisin katsella kuuta ja tähtiä jos en saa unta, en tykkää nukkua täysin pimeässä.

 

Meidän perheen tapaa sisustaa ja tyyliä.

 

Saunaa.

 

 

 

 Vain muutamia asioita mainitakseni.

 

Olen vihdoin ymmärtänyt mitä sanonta "on lottovoitto syntyä Suomeen" tarkoittaa. Suomi on aivan mahtava maa. Mä olen rakastunut Suomeen, mun kotimaahan. Nykyään jos joku kysyy mistä olen, vastaan ylpeästi hymy huulilla että Suomesta. Jos joku kysyy mitä Suomessa kannattaa nähdä, kerron ylpeästi kotimaastani. Olen ylpeä suomalainen. En tällä kirjoituksella yritä vähätellä yhtään ranskalaisia tai Ranskaa, en todellakaan. On varmasti asioita joita tulen ikävöimään täältä, enkä olisi vielä valmis lähtemään kotiin. Vaikka odotankin Suomen maaperälle laskeutumista kuin kuuta nousevaa, ei se tarkoita ettenkö tykkäisi vaihtarielämästä täällä tai ettenkö nauttisi ajastani täällä.

 

Niin se kai on, täytyy lähteä kauas nähdäkseen lähelle.

 

Pian nähdään Suomi,

Maria