lauantai 23. tammikuuta 2016

Ajatuksia ja tunteita tyttären vaihto-oppilasvuodesta


Maria alkoi puhua ensimmäisen kerran vaihto-oppilaaksi lähtemisestä noin 1,5 vuotta ennen lähtöä, hän otti itse selvää paljon asiasta, oli aktiivinen ja vaikutti todella innostuneelta koko tuon ajan. Kannustimme kovasti häntä lähtemään, ja silloin tuntui, että siihen on vielä kovin pitkä aika eikä sitä oikein osannut edes ajatella mitä vaihto-oppilasvuosi merkitsee tyttärelle ja meille vanhemmille. Koitti aika hakemusten jättämiselle, haastattelut ja hyväksyntä. Asia alkoi konkretisoitumaan pikkuhiljaa kun vaihto-oppilasvalmennusillat alkoivat. Sitten saimme vihdoinkin Marian sijoitustiedot ja silloin tuli ensimmäisen kerran tunne, että nyt hän todella on lähdössä vaihto-oppilaaksi 10 kuukauden ajaksi. Tunne oli täynnä iloa, mutta myös pelkoa, miten tytär pärjää vieraassa maassa vieraalla kielellä yksin, kaukana meistä, vaikkakin vain puhelinsoiton ja muutaman tunnin lentomatkan päässä. Huoli oli välillä suuri ja välillä taas ajattelin, että kyllä hän pärjää, onhan hän fiksu, rauhallinen ja reipas tyttö, mutta miten minä pärjään. Hyvin olen kuitenkin pärjännyt.
 
Lähtö läheni ja tunteet laukkasivat edestakaisin. Viikko ennen lähtöä toivoin, että hän olisi jo lähtenyt, itketti koko ajan ja ikävä ja huoli olivat suurimmillaan. Viikonloppu ennen lähtöä oli minulle se vaikein, vaikeampi kuin viimeiset halaukset ja hyvän reissun toivotukset lentokentällä. Koiramme sai viimeisen viikonlopun aikana extra-kävelylenkkejä, koska tuntui että oli vain päästävä ulos kävelemään, kun ikävän itku meinasi tulla koko ajan ja tulikin. Vihdoinkin koitti lähtöaamu! Alkumatkasta autossa oli kovin hiljaista molemmin puolin, mietin kovasti että mitä neuvoja vielä sanoisin Marialle, mutta kaikki taisi olla jo sanottuna ennen sitä. Lentokentällä olikin sitten jännittävä ja odottava tunnelma, vielä viimeiset halaukset ja kyyneleet. Sinne hän sitten lähti, maailmalle! Ensimmäinen ilta kotona – ikään kuin odotimme koko ajan että Maria tulisi taas illalla kotiin, ei sitä oikein osannut tehdä mitään, istuttiin vaan sohvalla ja -  no odotettiin! Ensimmäinen viikko meni samoissa tunnelmissa, suurin huoli hälveni sitten kun Maria oli päässyt perheeseen ja aloittanut koulunkin, kaikki tuntui sujuvan hyvin ja saimme positiivisia ja iloisia viestejä. Elämä asettui aloilleen meilläkin pikkuhiljaa – jääkaappi saattoi ammottaa tyhjyyttään, ruokaa laitettiin vähemmän, pyykkiä ja likaisia astioita oli paljon vähemmän pestävänä, saatoimme lähteä mökille jo torstaina tai reissuun sen kummemmin suunnittelematta – jonkinlaista vapautta. Niinpä täytimme kalenteriamme viikonlopusta toiseen, lieneekö jokin tyhjänpesänsyndrooma! Valmennusilloissa vanhempia kehotettiin hankkimaan jokin uusi harrastus ikävää karkottamaan, me enemmänkin keskityimme viettämään aikaa viikonloppuisin ystävien kanssa ja kahdestaan, ei tarvinnut miettiä mitä ohjelmaa lapsella on viikonloppuna, onko hän kotona, onko hänelle ruokaa eikä tullut huonoa omaa-tuntoa siitä että mennä viipotimme joka viikonloppu jossain. Oli omaa aikaa runsaasti!
 
Monesti kaipaan Mariaa sali/jumppa- ja shoppailukaveriksi, pitkälle kävelylenkille koiramme kanssa, jolloin on aikaa jutella monista asioista, kaipaan myös hänen leipomuksia ja koko perheen yhteisiä ruoanlaittohetkiä viikonloppuna ja kaikkea sitä arkista yhteistä olemista. Joulua ennen ikävä taas tuli kunnolla esiin, molemmin puolin, mutta siitäkin selvittiin. Ja mikä valo elämään tuli tammikuussa – Mariahan tulee kotiin jo aivan pian, vaikka on siihenkin vielä monta kuukautta, mutta nyt paluupäivän on voinut jo laittaa kalenteriin ja tapaammehan me ennen sitä kun menemme käymään hänen luonaan toukokuussa ennen kotiinpaluuta!
 
Nykyajan yhteydenpitomahdollisuudet ovat helpottaneet ikävää, kun voi helposti laittaa viestiä tai soittaa. Se tunne kun tietää että vaihto-oppilaalla, omalla lapsella, on kaikki hyvin, elämäkin rullaa eteenpäin koti-Suomessa omalla painollaan. Jos lapsi selviää vaihto-oppilasvuodesta, niin kyllä me vanhemmatkin. Rohkaiskaa vanhemmat vaan lapsianne – mitä ikinä haluavatkaan, vaikka se tuntuisi vaikealta itsestään.
 
-Johanna, Marian äiti

 
 
 

torstai 14. tammikuuta 2016

iloinen mutta onnellinen

 
Asun nykyään Petit Mars nimisessä kylänkäppänässä vähän vanhemman pariskunnan luona jotka ovat kyllä niin mukavia että tuntuu kuin olisi todella iso taakka pudonnut harteilta perheenvaihdon jälkeen. Näillä on kaks lasta (eivät asu kotona enää siis) joista toisen oon tavannut ja hänkin on niin mukava ja ihanan boheemi persoona. Toista käväistäänkin tapaamassa Montpellierissä ihan etelässä seuraavalla lomalla (joka on muuten 3 viikon päästä jo :-D) ja niin pois päin. Petit Mars, pieni Mars mikä lie älkää sitten ihmetelkö jos oon entistä oudompi kun palaan kun oon asunut puol vuotta Marsissa xD heh kulunut vitsi jo kahden viikon jälkeen.
 
Näiden elämä on niin ihanan aktiivista niinkun vissiin kaikkien eläkeläisten että en malta mitä kaikkea pääsen kokemaan tässä kevään aikana! He vaikuttavat myös mulle paljon stereotyyppisemmiltä ranskalaisilta, niin söpöltä vanhemmalta pariskunnalta. Ja Pappa tää mies muistuttaa mua niin paljon susta että pistää oikeen hymyilemään :-) Tänään ja huomenna illalla he ovat teatterikerhon (kuinka söpöä!!!) kanssa teatterissa ja oon yksin kotona, joka on ihanaa! Mikä on parempaa kuin mennä pitkään lämpimään suihkuun pistää Paula Koivuniemi soimaan ja popittaa sitä täysillä? Tänään ei takuulla mikään. Tai ehkä se että tein kaksi koetta (ranska ja historia) jotka meni todella hyvin. Tai että kerroin vitsin ranskaksi isolle porukalle koulussa. Tai että ylitin mukavuusalueeni rajan taas kerran ja menin 80-luku teemaiselle aerobic tunnille. Tai se että ekaa kertaa moneen päivään onnistuin kaatamaan suuvettä korkkiin ilman että valui pöydälle yhtään. Tällä hetkellä menee niin hurjan hyvin että en osaa päättää mikä on parasta. En halua päättää mikä on parasta, nautin kaikesta.
 
Perheenvaihdon myötä sain enemmän vapautta esim sillä että kävelen bussille aina ja niitä busseja menee paljon enemmän, ennenhän mut siis aina viettiin ja haettiin bussilta autolla, en enää ikinä halua olla niin riippuvainen muista ihmisistä mitä olin viimeiset neljä kuukautta, tajusin sen tosin vasta nyt kun muutos tapahtui. Ja tuntuu että nää myös ymmärtää mua niin paljon paremmin koska niillä on itelläänkin ollut teinejä. Yksinkertaisesti paljon terveempi suhtautuminen koko elämään kaikilla osa-alueilla kuin entisellä perheellä. Ja tää uus kylä on muutes monta kertaa söpömpi, enkä asu edes lähelläkään kylän keskustaa vaan pienessä kylänpahasessa juuri ulkopuolella, täysin keskellä peltoja, ihmiset ratsastaa hevosilla muhkuraisilla kiemurtelevilla teillä, katulamppuja vasta rakennetaan ja lehmän kakka haisee koko ajan ihan joka paikassa, mutta minä nautin elämästä.
 
Erittäin hyvää loppuviikkoa ja jo huomenna alkavaa viikonloppua!
 
Bises
Maria

lauantai 9. tammikuuta 2016

4 kuukautta // 4 mois

 
 
Tänään on tasan 4 kuukautta ja 9 päivää Ranskassa täynnä, se tekee 130 päivää. Tuntuu oudolta ajatella sitä miten elämä on muuttunut heti kun saavuin tänne. Vaikeuksista ja epätoivon hetkistä huolimatta aina löydän jotain mikä piristää. Myönnän, että on rankkaa ja vaikeaa olla yksin ilman kavereita, perhettä, koiraa ja niitä omia tapoja mutta on se myös sen arvoista lähteä seikkailemaan. Koko mun elämä on oikeastaan muuttunut, ei paremmaksi eikä huonommaksi kuin Suomessa, mutta todella erilaiseksi joka tapauksessa.
 
francais// Aujourd'hui ca fait exactement 4 mois et 9 jours que je suis ici en France, donc 130 jours. Je pense que ca fait un peu bizarre de penser comment ma vie a changé dés que je suis arrivée ici. N'importe les difficultés et n'importe les moments de malheur, il y'a toujours quelqu'un qui me rend heureuse. C'est vraiment difficile et dur être toute seule sans ma famille, sans mes amies, sans mon chien et sans mes habitudes mais c'est aussi vraiment la peine à partir pour des nouvelles experiences. Toute ma vie a changé, pas mieux, pas pire mais tellement differente qu'en Finlande quand même.
 
 
Ensi kerran kun on mennyt kuukausi ollaankin jo puolivälissä vaihtovuotta ja sillon tilannekatsaus ei tule mun näkökulmasta vaan jonkun muun yllätysbloggarin! :-)
 
Bon samedi mes chèries
Maria

maanantai 4. tammikuuta 2016

deux mille seize, déjà?

 
BONNE ANNÉE!
 
 

 
Vuoden 2015 viimeiset ja vuoden 2016 ensimmäiset päivät vietin ihan eteläisimmässä Ranskassa Marseillessa mun kavereiden luona (kuvassa ylhäällä) ja ens ois voinut paremmin lopettaa sekä aloittaa vuotta! Tutustuin heihin siis 8. luokalla kun meiän yläasteet järjesti viikon vaihdon keskenään, päätettiin pitää yhteyttä ja se kannatti koska nyt 2,5 vuotta myöhemmin nähtiin ja tuntui kun mikään ei ois muuttunut :-) tuntui että elin ton viikon siellä sellasessa jatkuvassa déjà vu fiiliksessä, näin niin paljon tuttuja paikkoja ja niin paljon tuttuja ihmisiä ja ihan jokainen hämmästyi yhtä paljon siitä että puhun ranskaa ja vieläpä niin hyvin heh.
 
Heti mun ekana päivänä siellä aloitettiin shoppailu 31/12 iltaa varten kymmeneltä aamulla (kyllä me nuoretkin jaksetaan lomalla herätä jos on tarpeeksi hyvä syy xD) ja siis meitä oli viisi tyttöä ja jokaisen piti löytää mekko, kengät ja laukku + meikkejä, voitte sitten vaan kuvitella kun ravattiin kaikki kaupat nurkkia myöten ainakin kolme kertaa, no 9 tuntia myöhemmin kaikilla oli asut ja niin kova nälkä ja väsymys. Vuosi vaihtui yhden heidän kaverin kemuissa korkealla Marseillen kukkuloilla hillittömässä kartanossa josta näkyi 360 astetta koko Marseille (wau!!!), oisko meitä ollut lähemmäs 60, siellä oli mulle paljon tuttuja naamoja mutta tein myös paljon uusia tuttavuuksia ja oli kyllä ihan super kivaa!! Muut päivät sitten otettiin vähän rennomin, käytiin leffassa, syömässä, nähtiin kavereita ja muuta kivaa! Yhteydenpito jatkuu ihan varmasti, ehkä ensi kerralla nähdään suomessa, who knows :-)
 
Tuli mieleen tosta että kun oon käynyt nyt tuolla Lyonissa ja varsinkin Marseillessa niin tajusin vasta kuinka tasaista täällä pohjoisessa ja rannikolla on, hassua. Ja siis voisin kirota tän sateen, tuulen ja koko luoteisranskan vaikka mihin, haluan lunta ja pakkasta!! Kuvia en oikeestaan kerennyt ottaa siellä Marseillessa kauheesti koska oli niin kivaa koko ajan ettei tullut mieleen heh. Tossa kuitenkin meistä kolmesta täysvalmiudessa vuoden vaihtumiseen ja Marseillen vieux port. Suosittelen ihan ehdottomasti käymään Marseillessa, ranskan toiseksi suurin kaupunki ja niin mielettömiä maisemia välimeren rannalla, en malta odottaa että pääsen taas sinne vaikka just tulin takasin!
 
Ja kuten nopeimmat sivubannerista huomasivat siellä ei enää lue LIGNÉ vaan PETIT-MARS, jep perhe ja kylä vaihtui mutta siitä enemmän piakkoin :-)
 
Kaikille oikein hyvää alkanutta vuotta! Niin outoa puhua jo vuodesta 2016, ja että tänä vuonna jo takaisin suomeen häh!?
 
Bisous, Maria