Mitä mulle oikeasti kuuluu?

  

 

Sain tässä viikon sisällä muutamalta ihmiseltä viestejä, että mitä mulle ihan oikeasti kuuluu, meneekö mulla oikeasti hyvin vai saako musta vaan sellasen kuvan. Nyt jos ihan totta puhutaan niin mulla menee ihan älyttömän hyvin. Mulla menee niin hyvin, että mua pelottaa. Mua pelottaa miten hyvin eka kuukausi on sujunut. Ja siis ensimmäinen kuukausi on jo ohi torstaina, jos tää vuosi menee tätä vauhtia niin en kerkeä edes tajuta olevani täällä.

 

Mä oon saanut kavereita, liittynyt lentopallojoukkueeseen ja tottunut ranskankieleen. Huomaan ymmärtäväni sitä paljon paremmin jo, vaikken puheessa huomaakaan mitään eroa ainakaan itse. Kun yritän kirjottaa tai puhua ruotsiksi tai englanniksi niin ranska puskee ihan väkisin läpi.

 

 

 

En oikeasti ole edes ikävöinyt kunnolla Suomea tai teitä siellä. Välillä on toki niitä hetkiä ollut kun oon ajatellut, että nyt olisi helpompi olla Suomessa, tai että miksi en lähtenyt jenkkeihin, niin kielen kanssa oli helpompaa. Olin ihan varma tänne lähtiessäni, että ikävä kyyneleitä saisi pidätellä joka päivä. En sitten tiedä että kulutinko ne kaikki hyvästejä jättäessä Suomessa vai mitä kävi mutta ei oo kertaakaan ollut tarvetta niiden pidättelyyn, joka on siis huippu hyvä asia! Olin myös ihan varma etten pystyisi ekaan kuukauteen soittelemaan ainakaan vanhemmille, että tutut äänet saisivat itkemään mutta joka perjantaihan me ollaan puhuttu. Host-vanhemmatkin ihmettelee miksen itke ja kiukuttele koti-ikävää, kun heitä siitä niin paljon varoiteltiin haha.

 

Siis en tiedä miten nyt saisin tän sanottua, mutta mulla menee kaikki hyvin. Perhe on edelleen tosi kiva, kavereita on koulussa + vaihtari kaverit, koulu menee hyvin ollakseni vaihtari ja jotkut aineet menee jopa oikeasti hyvin, tää ei oo pelkkää selviytymistä vaan ihan normaalia elämää. En miellä itseäni edes mitenkään vaihtariksi tai osaisi kuvitella, että en olisi täällä nyt. Tää on mulle normaalia ja nautin siitä.

 

Meillä oli sunnuntaina ensimmäinen tän alueen Réunion ja oli niin kiva nähdä kaikki joihin tutustui Pariisissa. Mutta kyllä sen jo huomas että kaikilla jonkun verran ranska puski läpi englantia puhuttaessa. Onneksi kahen viikon päästä alkaa loma ja nähään taas! Ainoa vastoinkäyminen mitä mulla oikeastaan on ollut on tällä hetkellä pieni syysflunssa mikä iski viime viikon lopulla, viikonloppu meni kuumeillessa mutta yskänlääkkeellä ja särkylääkkeillä siitäkin selvittiin ja pian taas terveenä. Selvisin siis yksin jo lääkärikäynnistäkin.

 

 

 

 

Tähän loppuun laitan vielä pienen pyynnön kaikille mutta erityisesti sukulaisille:

 

postia ei tarvitse lähetellä joka viikko, sitä on ihan kiva saada muttei niin usein, mä muistan teidät Suomessa ja ootte jokainen mun ajatuksissa joka päivä. Host-perhekin ihmettelee vähän miksi tulee niin paljon postia. Joten jossen nyt ole pyytänyt jotain erityistä lähettämään (lähinnä äiti ja kaverit tällä hetkellä) niin voisi rajoittaa vähän, laittakaa vaikka sähköpostia. Merci :)

 

Mitä sulle siis oikeasti kuuluu? - Olen onnellinen enkä vaihtaisi mitään mihinkään tällä hetkellä.

 

Maria