Maria alkoi puhua ensimmäisen kerran vaihto-oppilaaksi lähtemisestä noin 1,5 vuotta ennen lähtöä, hän otti itse selvää paljon asiasta, oli aktiivinen ja vaikutti todella innostuneelta koko tuon ajan. Kannustimme kovasti häntä lähtemään, ja silloin tuntui, että siihen on vielä kovin pitkä aika eikä sitä oikein osannut edes ajatella mitä vaihto-oppilasvuosi merkitsee tyttärelle ja meille vanhemmille. Koitti aika hakemusten jättämiselle, haastattelut ja hyväksyntä. Asia alkoi konkretisoitumaan pikkuhiljaa kun vaihto-oppilasvalmennusillat alkoivat. Sitten saimme vihdoinkin Marian sijoitustiedot ja silloin tuli ensimmäisen kerran tunne, että nyt hän todella on lähdössä vaihto-oppilaaksi 10 kuukauden ajaksi. Tunne oli täynnä iloa, mutta myös pelkoa, miten tytär pärjää vieraassa maassa vieraalla kielellä yksin, kaukana meistä, vaikkakin vain puhelinsoiton ja muutaman tunnin lentomatkan päässä. Huoli oli välillä suuri ja välillä taas ajattelin, että kyllä hän pärjää, onhan hän fiksu, rauhallinen ja reipas tyttö, mutta miten minä pärjään. Hyvin olen kuitenkin pärjännyt.
Lähtö läheni ja tunteet laukkasivat edestakaisin. Viikko ennen lähtöä toivoin, että hän olisi jo lähtenyt, itketti koko ajan ja ikävä ja huoli olivat suurimmillaan. Viikonloppu ennen lähtöä oli minulle se vaikein, vaikeampi kuin viimeiset halaukset ja hyvän reissun toivotukset lentokentällä. Koiramme sai viimeisen viikonlopun aikana extra-kävelylenkkejä, koska tuntui että oli vain päästävä ulos kävelemään, kun ikävän itku meinasi tulla koko ajan ja tulikin. Vihdoinkin koitti lähtöaamu! Alkumatkasta autossa oli kovin hiljaista molemmin puolin, mietin kovasti että mitä neuvoja vielä sanoisin Marialle, mutta kaikki taisi olla jo sanottuna ennen sitä. Lentokentällä olikin sitten jännittävä ja odottava tunnelma, vielä viimeiset halaukset ja kyyneleet. Sinne hän sitten lähti, maailmalle! Ensimmäinen ilta kotona – ikään kuin odotimme koko ajan että Maria tulisi taas illalla kotiin, ei sitä oikein osannut tehdä mitään, istuttiin vaan sohvalla ja - no odotettiin! Ensimmäinen viikko meni samoissa tunnelmissa, suurin huoli hälveni sitten kun Maria oli päässyt perheeseen ja aloittanut koulunkin, kaikki tuntui sujuvan hyvin ja saimme positiivisia ja iloisia viestejä. Elämä asettui aloilleen meilläkin pikkuhiljaa – jääkaappi saattoi ammottaa tyhjyyttään, ruokaa laitettiin vähemmän, pyykkiä ja likaisia astioita oli paljon vähemmän pestävänä, saatoimme lähteä mökille jo torstaina tai reissuun sen kummemmin suunnittelematta – jonkinlaista vapautta. Niinpä täytimme kalenteriamme viikonlopusta toiseen, lieneekö jokin tyhjänpesänsyndrooma! Valmennusilloissa vanhempia kehotettiin hankkimaan jokin uusi harrastus ikävää karkottamaan, me enemmänkin keskityimme viettämään aikaa viikonloppuisin ystävien kanssa ja kahdestaan, ei tarvinnut miettiä mitä ohjelmaa lapsella on viikonloppuna, onko hän kotona, onko hänelle ruokaa eikä tullut huonoa omaa-tuntoa siitä että mennä viipotimme joka viikonloppu jossain. Oli omaa aikaa runsaasti!
Monesti kaipaan Mariaa sali/jumppa- ja shoppailukaveriksi, pitkälle kävelylenkille koiramme kanssa, jolloin on aikaa jutella monista asioista, kaipaan myös hänen leipomuksia ja koko perheen yhteisiä ruoanlaittohetkiä viikonloppuna ja kaikkea sitä arkista yhteistä olemista. Joulua ennen ikävä taas tuli kunnolla esiin, molemmin puolin, mutta siitäkin selvittiin. Ja mikä valo elämään tuli tammikuussa – Mariahan tulee kotiin jo aivan pian, vaikka on siihenkin vielä monta kuukautta, mutta nyt paluupäivän on voinut jo laittaa kalenteriin ja tapaammehan me ennen sitä kun menemme käymään hänen luonaan toukokuussa ennen kotiinpaluuta!
Nykyajan yhteydenpitomahdollisuudet ovat helpottaneet ikävää, kun voi helposti laittaa viestiä tai soittaa. Se tunne kun tietää että vaihto-oppilaalla, omalla lapsella, on kaikki hyvin, elämäkin rullaa eteenpäin koti-Suomessa omalla painollaan. Jos lapsi selviää vaihto-oppilasvuodesta, niin kyllä me vanhemmatkin. Rohkaiskaa vanhemmat vaan lapsianne – mitä ikinä haluavatkaan, vaikka se tuntuisi vaikealta itsestään.
-Johanna, Marian äiti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti