Kipeenä ja kuumeessa kotona kolme päivää makoilleena on väkisinkin tullut mieleen jos jonkinlaisia ajatuksia vaihtovuodesta nenäliinojen tiheyden kautta kaiken maailman elämän viisauksiin. Oon katsonut ihan luvattoman määrän tunteja Netflixiä ja nukkunut päiväunia. Tänään heräsin vihdoin ilman kuumetta ja toivottavasti tämä olotila pitää. En nyt kuitenkaan ole täällä selittelemässä nenäliinojen tiheyksistä tai paksuuksista (vaikka siis en tajua miten nenäliinoissa voi olla niin suuria eroja) vaan ihan muusta.
Katsoin eilen Eat Pray Love leffan ekaa kertaa kokonaan. Ja siis sen takia mä täällä oon kirjoittelemassa osin. Siinä lopussa oli jotain taikaa ja niissä sanoissa mitä siinä sanottiin.
"In the end, I've come to believe in something I call "The physics of the Quest". A force in nature governed by laws as real as the laws of gravity. The rule of Quest Physics goes something like this: If you're brave enough to leave behind everything familiar and comforting which can be anything from your house to bitter, old resentments and set out on a truth-seeking journey either externally or internally and if you are truly willing to regard everything that happens to you on that journey as a clue and if you accept everyone you meet along the way as a teacher and if you are prepared, most of all to face and forgive some very difficult realities about yourself then the truth will not be withheld from you. I can't help but believe it, given my experience"
Mä jotenkin vain humalluin tosta lopusta ja miten hienolta se kuulosti ja miten voin samaistaa sen omaan vuoteeni täällä. Mulla on pian 7 kuukautta takana ja välillä tulee kyllä niin hassun outo fiilis, koska okei olen ollut täällä 7 kuukautta, poissa kotoa, täysin yksin ja oon siinä ajassa rakentanut ihan itse uuden oman elämän lähes tulkoon tyhjästä. Oon tavannut niin monia ihmisiä, reissannut ympäri ranskaa yksin ja yhdessä, oon saanut elinikäisiä kavereita ympäri maailmaa, elänyt lähes aina vain hetkessä ja mennyt kohti tuntematonta. En edes muista millaista on olla siellä omalla mukavuusalueella, koska en ole ollut siellä 200(!!!) päivään, kyllä 200 päivää tänään olen jo ollut täällä. Pakko myöntää, olen kyllä aika pirun ylpeä itsestäni tähän mennessä.
Pahinta täältä lähdössä tulee olemaan se että meidän vaihtarien sydämet tullaan repimään yhtäkkiä pieniin palasiin jotka lähtevät kaikki eri maihin ympäri maailmaa toisten mukana eikä me tiedetä koska me saadaan ne palaset taas kokoon, vai saadaanko koskaan. Sitä helpottaa se, että se on pieni hinta maksaa siitä mitä kaikkea ollaan koettu ja millaisia muistoja ja taitoja ollaan saatu. Niitä meiltä ei voi ottaa pois milloinkaan mikään aika tai välimatka. Vaikka se sattuu että ne palaset lähtevät eri puolille maailmaa, eikä niitä välttämättä näe pitkään pitkään aikaan niin en ikinä luopuisi mun palasista millään hinnalla. Suurin palanen mulla matkustaa takaisin Suomeen perheen ja ystävien luokse, kotiin. Iso, iso palanen matkustaa valtameren toiselle puolelle tuhansien kilometrien päähän Meksikoon. Palanen jää Ranskaan, kaikkien luokse joita olen tavannut. Palanen Ruotsiin, palanen Tanskaan, palanen Italiaan, palanen Australiaan ja palanen Englantiin. Toivon että tulevaisuus mahdollistaa jollain tapaa sen, että joku päivä kaikki palaset vielä loksahtavat takaisin paikalleen, ei varmaan kaikki kerralla, mutta pikkuhiljaa ja yksitellen. Niin, että meidän vaihtarien sydämet saadaan taas kokonaisiksi ja palaset takaisin paikalleen, tavalla tai toisella.
Mulla on kuitenkin vielä vähä yli 2 kuukautta aikaa nauttia ennen kuin mun palaset lähtee ja niistä aion nauttia kunnolla.
Kuulin että Suomessa on takatalvi, meillä kevät pistää vaan entistä enemmän vauhtia, hih kohta pääsen jopa ulos jo nauttimaan siitä! :-)
Maria
p.s. sain mummolta ja vaarilta ruisleipää postissa tänään aamulla, eikä oo koskaan maistunut niin hyvältä!!
I' m so proud of you!
VastaaPoista